Pages



15.12.14

Vadelma-rahkapiirakka

Lauantaina tuli tehtyä tätä herkkua. Täytteeksi piirakkaan sopii oikeastaan mikä marja vaan, ja esimerkiksi omenoiden kanssa tulee myös oikein herkullista.



Taikina

150 gvoita

3 dl sokeria
1 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta


Täyte


vadelmia


n. 2 rkl sokeria
1 tl kanelia
1 prk (250 g) maitorahkaa
1,5 dl kuohukermaa
1 muna
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita voisula, sokeri, kerma, maito ja munat. Siivilöi lopuksi joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Lisää vadelmat tasaisesti pohjan päälle
Sekoita rahkaan loput aineet. Levitä seos vadelmien päälle.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 30 min tai kunnes kypsä.




Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.













10.12.14

Nomu Tampereella

Tampereen visiitillä käytiin myös Nomussa. Tämä taitaa olla suhteellisen uusi tuttavuus Tamperelaisille. Itsellä ei juuri paikkaa kohtaan odotuksia ollut, ja ajattelinkin sen olevan perus aasialaista ruokaa. Aasialainen ruoka on kyllä itselle hyvin lähellä sydäntä ja etenkin japanilainen ruoka, jota tämä Nomu myös edustaa. Täytyy kyllä sanoa, että paikka ylitti kaikki odotukset, ja ruoka oli ehdottomasti parasta mitä olen piiiitkään aikaan saanut mistään. Itse paikka ei sinänsä ole mitenkään erikoinen tai oikeastaan edes omaan makuuni hirveän viihtyisä. Mutta ruoka on yksinkertaisesti aivan loistavaa. Toki tuohon viihtyvyyteen saattaa vaikuttaa se, että vieressessä pöydässä oli n. 20 henkinen miesseurue viettämässä aikas kosteita pikkujouluja.

Nomu on siis japanilainen izakaya-ravintola. Izakaya on japania ja tarkoittaa maanläheistä ja rentoa paikkaa, jossa voi nauttia viiniä sekä syödä hyvää ruokaa.

Itse tilailimme pikkuannoksia aika laidasta laitaan, ja kaikki olivat erittäin maukkaita. Oma suosikkini oli ehdottomasti tuo "paistetut herneenpalot"- annos runsaalla valkosipulilla. NAM!
Otettiin myös alkudrinkit, shisho-mojito, ei kyllä itselle tarjonnut mitään uutta, mutta tuo Kiwiroska oli oikein maistuva.

Tässä nyt annoksista ja itse paikasta muutama kuva. Pakko oli lisätä kuvia myös tuosta vessan hämmentävästä ja mielestäni ei-niin tyyliin sopivasta sisustuksesta. Mutta ehkä sekin kuuluu vain asiaan, en tiedä.
Nomulle siis vahva suositus, ja itse jo kuumeisesti odottelen seuraavaa kertaa milloin pääsen itse nauttimaan näistä herkuista uudelleen. Pakko vielä mainita, että myös hinta-laatu-suhde on ehdottomasti kohdillaan.





Drinkit alkuun

Fried green beans, chili, garlic and fish sauce (suosikki) + Fried potato noodles with bacon







8.12.14

Suolainen jauhelihapannari

Tätä herkkua tuli tehtyä muutama viikko sitten. Yllättävän helppo ja nopea valmistaa.

Tarvitset:

8 dl maitoa
3 kananmunaa
50 g sulatettua voita
4,5 dl jauhoja
Suolaa (2,5 tl)

Jauhelihaa
Pippuria ym. muita mausteita
Sinihomejuustoa
Basilikaa
Tinjamia
Kirsikkatomaatteja
Emmental-juustoraastetta


Tee näin: Mittaa maito kulhoon ja sekoita joukkoon kananmunat. Lisää sulatettu voi sekä lopuksi jauhot (+ suola). Vatkaa tasaiseksi seokseksi ja anna tekeytyä n.10 min. Sillä välin, kun taikina odottamassa vuoroaan, voit valmistella täytteitä ja asettaa uunin kuumenemaan 200 asteeseen. 

Paista siis jauheliha ja mausta se oman maun mukaan. (suolaa, pippuria, paprikamaustetta yms). Kun valmis, niin sekoita vielä sinihomejuusto seokseen mukaan, 

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pannulle ja siihen jauhelihaseos päälle. Lisää päälle myös kirsikkatomaatit, basilikan lehtiä ja silputtu tinjami. Sirottele juustojaaste päälimmäiseksi. 

Paista uunissa n. 30 min ja nauti.


5.12.14

Ravinteli Bertha

Berthaan meidän piti mennä koko kesäloma, mutta ikinä ei ehditty yhdessä tänne. Nyt kerrankin tilaisuus tarjoutui ja saimme vielä pöydän vaikka oltiinkin liikeellä varauksen suhteen aika myöhään. Saimme pöydän klo 15.30, ja oikeastaan tuo oli aika loistava aika, sillä ravintolassa oli vielä rauhallista. Ulkona alkoi kuitenkin jo hämärtää ja se loi hyvin osaltaan tunnelmaa.

Nautimme kolmen ruokalajin menuun viineineen ja kuohuvineen. Ihana setti, ja annoskoot olivat juuri sopivia. Ravintolasta poistuimme mahat täynnä, mutta ikävää ähkyä emme saaneet.

Omat 3 valintaa listalta olivat oikein loistavia, ja jotenkin kokonaisuus oli tässä se paras juttu. En osaa sanoa yksittäistä suosikkiani omista ruuistani. Poikaystävän laku, sitruuna, fenkoli jälkkäri taisi kyllä olla hänen suosikkinsa, ja herkkua se olikin. Itse otin suklaa, kookos,inkivääri jälkkärin, mutta jotenkin harmikseni en löytänyt siitä kookoksen makua juuri ollenkaan. Herkkua se tosin oli silti, ja ihanan raikasta.

Ehdottoman kiva paikka, ja erityisen hyvä paikka treffeille. Tunnelmallinen ilmapiiri ja ruoka on takuulla hyvää. Myös palvelu on luonnollista ja mukavaa. Ei siis voi kun taas suositella, jos Tampereen suunnilla liikkuu. Tämä on niin sanotusti takuuvarma valinta!


Mainitsemisen arvoinen oli tuo erityisen suolainen voi, nam!


Poikaystävän tryffelit ja minun punajuuri-vuohenjuusto alkupalani


Karitsaa

 Kuhaa




Nam, lakua




Vessan söpö vaaleanpunainen yksityiskohta

3.12.14

Pork and More

Viime viikon perjantaina meille koitti yllättävä yhteinen viikonloppuvapaa poikaystävän kanssa. Vapaa hyödynnettiin suuntaamalla Tampereelle ja syömällä oikein kunnolla ja runsaasti koko viikonlopun ajan. Perjantaina paikaksi valikoitui Pork and More Aleksanterinkadulla.
Itselleni paikka oli hurjan positiivinen yllätys sillä en sianlihasta niin välitä. Keskityinkin enemmän itse tuohon More-osuuteen :)

Paikkana ravinteli rento ja viihtyisä. Etenkin perjantai-illan rentoon menoon paikka oli oikein oiva valinta. Palvelukin oli erityisen mukavaa.

Päädyimme ottamaan ruuaksi kaikki alku snacksit ja ribsit. Snackseistä suosikkini oli ehdottomasti Fried Chicken, siinä oli mukana mukavan tulinen jalopenodippi.
Jälkkäriksi otimme myös kaikki kaksi joita listalta löytyy, eli Popcorn & Choco ja Pancake & Bourbon. En osaa valita suosikkiani näistä, mutta suosittelen ehdottomasti ottamaan myös suositellut oluet jälkkärien kanssa, jos vähänkään olut maistuu. Yllättäen olut sopi loistavasti yhteen  molempien jälkkärien kanssa.

Ruoka on tuhtia ja todella täyttävää. Hinta-laatusuhde on loistava ja paikasta jää erityisen hyvä fiilis. Ehdottomasti uudelleen tänne jos tilaisuus tulee!

Tässä alla nyt kuvia illalta.


Itselle juomaksi valikoitui tietenkin Ruosniemen Konttorirutto









15.11.14

Sinne Helsinki

Perjantaina pääsimme kokeilemaan Sinneä Helsingissä. Kesällä oli suunnitelmissa mennä Porvooseen, mutta jotenkin se jäi, joten onneksi Sinne löytyy nykyisin myös Helsingistä. Paikan sisustus on jotenkin todella kiehtova. Etenkin Puutarhan puoli on erityisen tunnelmallinen. Nyt kuitenkin kellonajasta johtuen ruokailimme Delin puolella. Pakko mainita, että palvelu paikassa oli kyllä ensiluokkaisen ystävällistä.

Juomaksi valikoitui valkoviini; Rheinhessen Riesling “Hölle” Trocken, Gysler. Olen vasta viimeaikoina päässyt enemmän Riesling-viinien makuun. Tällä kertaa valittu viini oli kyllä nappi valinta.

Alkupalaksi nautittu lautanen joka koostui leikkeleistä ja juustoista oli todella maukasta. Erityisesti omaan suuhuni herkulliselta maistui Peltolan Blue Roquefort-tyyppinen sinihomejuusto. Mutta myös muut juustot veivät kielen mennessään. Pääruokana itsellä oli Toast Skagen. Se oli onnistunut valinta, mutta ehkä juustojen jälkeen vähän liikaa. Toast Skagen on itselleni jonkinlainen pakkomielle, ja syön sitä lähes aina kun sitä on vain tarjolla. Poikaystävä on taas enemmän Burger-miehiä ja Sinnen Burger taisi olla myös aika maistuvaa. Erityismaininta ranskalaisista, jotka todellakin toivat perunan herkullisen maun esiin. Nam! Ei siis voi muuta kuin hehkuttaa ja suositella Sinne Helsinkiä lämpimästi kaikille.

Ravintolan takaosaan eli Puutarhaan otetaan pöytävarauksia  11-14.30 & 17-22, mutta Deli on avoinna 11-22 ilman pöytävarauksia. Ravintola on auki tiistaista lauantaihin, mutta joulukuussa he ovat myös maanantait auki. Itsellä ainakin suunnitelmissa jokin maanantai mennä Puutarhan puolelle nauttimaan jokin Sinnen menuista.








Indian Garden Tukholmassa

Sunnuntaina Tukholmassa ruokapaikaksi valikoitui Indian Garden. Paikka on tuttu minulle, ja olen vieraillut siellä kerran aikaisemmin. Pidän intialaisesta ruuasta ja etenkin kaikki missä on kookosmaitoa ovat suuria suosikkejani. Kävimme paikan Södenmalmin ravintolassa, ja näköjään heillä on myös kolme muuta ravintolaa. Ainakin tuo Södermalmin ravintola on erittäin viehättävän tunnelmallinen. Palvelu ei mitenkään (taaskaan) ole kehuttavaa. Mutta ruoka on todella maukasta ja suhteellisen edullista kun vertaa Tukholman hintoihin noin yleisesti.

Tässä nyt muutamia kuvia ruuista. Kuvat ovat hieman sumeita, koska ravintolassa on todella tunnelmallinen valaistus.


Ihastuttava keinu 


Tunnelmallinen valaistus

Kuuma pannu ja juustoa

Ihastuttavan tulinen kastike

Kanaa kookoskastikkeessa

14.11.14

The Flying Elk

Tukholma on tuttu vierailu kohde. Ystäväni asuu siellä, joten siellä tulee vierailtua pari kertaa vuodessa. Helsingistä lentoja saa edullisesti ja plussia on myös lyhyt matka-aika. Muuten Tukholma ei kuulu mitenkään lempikohteisiini ja palaankin aina sieltä mielelläni takaisin Helsinkiin. Matkaseura oli kuitenkin loistavaa ja ruoka-anti maittavaa.

Lauantaina lounasta nautimme ravintolassa nimeltä The Flying Elk. Tilasimme lähes kaiken ruuan viikonloppuisin tarjolla olevalta "weekend frunch" listalta. Ruoka oli "proper" pub ruokaa. Paikka on trendikkään rento ja voisin sanoa myös todella hipsterimäinen. Lauantaina paikalla oli ainakin DJ. Paikka sijaitsee Gamla Stanissa joten sinne on helppo löytää. Pöytä on hyvä varata etukäteen sillä paikka on todella suosittu. Palvelu ei ainakaan omasta mielestäsni ole parasta mahdollista, mutta se taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus Tukholmassa.
Ruoka oli kuitenkin hyvää ja todella tuhtia. Suosittelen tätä paikkaa varsinkin, mikäli pää on kipeä edellisen illan jäljiltä... :)

Tässä nyt muutava kuva ravintolasta:

Itsellä ruokajuomaksi valikoitui oikein maittava Landsort Lager

Manchego & Pekoni Fritterit


Kebab de porc



Sticky Toffee 


Karamelliserad äppelgalette

11.11.14

Maanantain luxusta


Tukholmassa vietetyn viikonlopun jäljiltä palattiin arkeen tämän herkkusalaatin kera. Salaatti tällä kertaa poikaystävän valmistama. Oli todella herkullista. Salaatti piti sisällään mm. naudan sisäpaistia, halloumia, avokadoa, paprikaa,paahdettuja pinjansiemeniä ja punasipulia. Päälle hieman Sriracha-kastiketta. Nam!

Kuvassa myös uudet suosikkini, Libbey Hobstar lasit. Lasit saavat heti kattauksen näyttämään kivemmalta.

29.10.14

Ensimmäinen postaus

Mielessä on jo pitkään pyörinyt blogin perustaminen. Jostain syystä asia aina jäänyt, mutta nyt oli aika tarttua tuumasta toimeen. Olen jo pitkään kuvannut lähes kaiken minkä pistän suuhuni, joten nyt näille kuville löytyy myös paikka. Tervetuloa siis seuraamaan!

Alla kuva parin viikon takaiselta Turun reissulta. Kuva ravintola Kaskiksesta. Loistavaa ruokaa, voin suositella lämpimästi.







Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design