Pages



6.9.17

Aktiivinen äitiysloma

Olen nauttinut äitiyslomasta suuresti ja minusta oikesti tuntuu kuin olisin lomalla. Tunnen itseni myös erityisen etuoikeutetuksi kun saan viettää aikaa kotona. Meillä Suomessa on niin hyvin asiat näissä asioissa verrattuna moneen muuhun maahan.

Meillä on hyvin nukkuva vauva joten tämä vaikuttaa suuresti asiaan. Olen aamuisin pirteä enkä kaipaa päivisin päiväunia. Meidän aamumme alkaa päivittäin 9-10 välissä suhteellisen hitaalla tahdilla. Nautin siitä että minun ei tarvitse kiireellä lähteä mihinkään ja ettei minulla ole herätyskelloa soittamassa. Herätyskelloja laitetaan sitten joskus soimaan kun töihin paluu koittaa.

En oikeastaan tiennyt mitä odottaa äitiyslomalta joten kaikki on ollut minulle uutta ja ihmeellistä. Jaksan päivittäin puuhailla kaikkea ja meillä on usein Pikku E:n kanssa aika säännöllinen päivärytmi mistä pyrin pitämään kiinni.

Mitä kaikkea sitä sitten voi äitiyslomalla tehdä, ja miten hyödyntää mahdollisimman hyvin tämä erityinen ajanjakso elämässä. Itse olen muutenkin aika aktiivinen eikä sohvalla makoilu pidemmän päälle ole oikein minulle sopivaa, pitkästyn ja tunnen itseni saamattomaksi.

 

Vinkkejä äitiyslomaan

  • Liiku! Vaunulenkkeile tai jumppaile kotona esim. kahvakuulan kanssa. Youtubesta löytyy paljon ilmaisia ohjelmia. Omia suosikkejani on "Bodyfit by Amy"sekä  tanssillinen "The Fitness Marshall" .
  • Lue. Päiväunien aikaan on hyvää aikaa keskittyä lukemiseen tai illalla kun vauva on mennyt nukkumaan. Itse olen aina rakastanut lukemista, mutta työarjessä lukeminen on ollut vähäistä. Nyt olenkin taas palannut kirjaston aktiivikäyttäjäksi. Tiesitkö muuten, että myös kirjaston kautta saa lainattua E-äänikirjoja, jotka ovat hurjan kivoja vaunulenkeillä.
  • Etsi lähialueesi vauvakerhot. Alueeltasi löytyy varmasti vauvakerhoja. Tampereella on ainakin hurjasti eri vauvakerhoja/perhekerhoja joita löytyy paljon Googlaamalla. Etsi myös vauvaryhmiä facebookista.
  • Tsekkaa työväenopistojen tarjonta. Mieti myös olisiko avoimessä AMK:ssa tai avoimessa yliopistossa jotain joka kiinnostaisi sinua. Itse olen suunnitelut osallistuvani alkuvuodesta 2018 yhdelle avoimen yliopiston verkkokurssille.
  • Nauti lounaista ilman kiireitä
  • Puuhastele kotona. Minä ainakin nautin kun saan nyt rauhassa päiväsaikaan puuhastella kotona asioita. Siivoilen, järjestelen paikkoja ja teen koneella kaikenlaista.
  • Leivo esim. sämpylöitä pakkaseen ja kokeile uusia ruokareseptejä. Meillä kokkaillaan päivittäin, ja usein etsinkin netistä uusia reseptejä joita voisin kokeilla. Instagramista saa myös hyviä vinkkejä.
  • Katsele sarjoja ja elokuvia Netflixistä/HBO:lta/Katsomosta/Ruudusta. Itse kaipaisin vähän sarjavinkkejä koska olen aika nirso. Eniten tykkään pohjoismaisesta Rikosdraamasta ja odotankin innolla alkuvuodesta alkavaa uutta Silta-kautta. Nyt syksyllä odotan, että Ensitreffit alttarilla alkaa, rakastan kaikkia parisuhde-ohjelmia.
  • Matkustele toiseen kaupunkiin tapaamaan ystäviä tai perhettä. Junalla matkustamista emme ole vielä testanneet, mutta ensi kuussa olisi tarkoitus testata. Helsingissäkin on hyvä liikkua julkisilla, sillä niissä kulkeminen on ilmaista kuten myös Tampereella,
  • Käy kirppiksillä tekemässä löytöjä. En ole oikeastaan ennen raskautta käynyt kirppareilla. Nyt kuitenkin minustakin on tullut oikea kirppishaukka kun on aikaa kunnolla kiertää eri paikkoja. Etenkin Kontin tarjonta on yllättänyt minut positiivisesti. Meidän lähellä on onneksi monta kirpputoria ja jopa yksi lastenvaatteisiin keskittynyt kirpputori. Olen tehnyt Pikku E:lle todella hyviä löytöjä. Myös itselle ja kotiin on löytynyt kivoja juttuja todella halvalla.
  • Varaa omille tavaroillesi kirppispöytä ja hankkiudu turhasta tavarasta eroon.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design