Pages



19.9.17

Helsingissä

Meille tarjoutui Pikku E:n kanssa tilaisuus lähteä miehen työreissulle Helsinkiin mukaan. Lähdimme autolla matkaan maanantaina E:n päiväunien aikaan. Näin matka meni kätevästi ja vauva saa autossa otettua hyvät unet. Meillä oli vielä muutama pysähdys matkan varrella joten Pikku E sai nukuttua melkein kolmen tunnin unet matkalla. Syötin E:n ennen lähtöä ja sitten autossa Helsingissä kun pääsimme perille. Vaipanvaihtokin sujuu kätevästi autossa, jos lastenhuonetta ei ole nähtävillä.

Kun hommat oli Helsingissä hoidettu menimme syömään Kamppiin. Kampissahan on aivan ihana ravintolamaailma ylimmässä kerroksessa jossa on todella hyvä liikkua vaunuilla ja myös vaipanvaihtohuone löytyy. Monet ravintolat ovat myös oikein lapsiystävällisiä. Valitsimme tällä kertaa ruokapaikaksi Fisken på Diskenin. Ruoka oli oikein maistuvaa, suosittelen tätä etenkin merenherkkujen ystäville. Söin rapuja alkuun ja pääruaksi valitsin tuon lohikeiton. Lohikeitolle etenkin erittäin vahva suositus, paras lohikeitto aikoihin.Suosittelen myös Storya lämpimästi, etenkin heidän aamupalansa on oikein loistava. Pikku E oli YOYO:ssa lähes koko ravintolassa oloajan. Loppuajaksi otettiin E miehen syliin, kun pientä kyllästymistä oli havaittavissa.

Kävin myös lastenvaateliikkeissä Kampissa ja kävinkin nappaamassa Polarn O. Pyretiltä Pikku E:lle talveksi merinovillaisen kaulurin. Tästä olen saanut suosituksia ja uskon, että etenkin Levin reissulla tälle tulee käyttöä. POP:lla oli myös paljon kaikkea muuta kivaa, olisin voinut ostaa vaikka mitä, mutta nyt juuri muulle ei ollut tarvetta. Ennen vauvan syntymää en oikein innostunut POP:n vaatteista mutta nyt ne taitavat nousta yhdeksi suosikeistani. Vaatteet ovat todella hyvänlaatuisia, eivätkä kovin kalliita kuitenkaan. Onneksi Tampereeltakin löytyy Koskikeskuksesta heidän liikkeensä.

Kotiin sitten lähdettiin ajelemaan syötön jälkeen seitsemän maissa. E nukkui taas lähes koko matkan, mutta meni yllättävän hyvin myös yöunille kun saavuimme kotiin.

Ihana maanantai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design