Pages



30.12.17

Vauvan ruokarytmi 7 kk iässä

Meillä on aina syöty hyvin ja Pikku E:lle maistuu kaikki ruuat. Ainoastaan keitetty kananmuna ei mene oikein alas. Palaset jää vaan kitalakeen pyörimään ja syöminen on sellaista kakomista. Me aloitimme maistelut heti 4 kk iässä imetyksen ohella. Nyt imetys on loppunut ja maitona toimii Arlan luomukorvike. 5-6 kk iässä me siirryimme jo 5 ruuan päivärytmiin joka toimii meillä oikein hyvin. Rytmi on säilynyt meillä hyvin ja ruuat menevät hyvin aina alas kun rytmi säilyy samana. Viljoja aloimme heti 6 kk iässä maistelemaan enemmänkin ja nyt testattu kaikki yleisimmät kotimaiset viljat. Mistään ruokalajeista meille ei ole tullut allergioita vaikka olemme aika ennakkoluulottomasti testailleet mm. sitrushedelmiä ja kaloja. Ilmeisesti tässä iässä voisi jo alkaa vähän maidon määrää lisäilemään ja lisäämään myös toisen liha/kala/kana aterian päivään. Ajattelin tiedustella neuvoja seuraavalla neuvolakäynnillä. Kulutus pikkuisella on nyt juuri kovin suurta kun liikkuminen lisääntyy päivä päivältä.
Ruokaillessa annan maidon yleensä ennen ruokaa koska olen todennut, että näin maito menee paremmin alas.

Sormiruokailua meillä ei juuri vielä harrasteta. Muutamia naksuja olen antanut sekä kurkkua ja raakaa porkkanaa. Myös appelsiini lohkoja olen antanut maiskuteltavaksi. Ne ovatkin olleet yksiä Pikku E:n suosikkeja.

 

Tässä meidän päivän ruokailut :

Aamupala klo. 9-10  :Maitoa reilu 100 ml + puuro (0,5 dl maitoa, 0,5 dl vettä  ja 0,5 dl eri huitaleita vaihdellen).

Lounas klo. 12: Kasvissosetta + maitoa reilu 100 ml. Olen tehnyt kasvissoseet pääosin itse. Jos haluan mennä sieltä mistä aita on matalin, ostan valmiiksi pilkottuja kasviksia, keitän ne ja soseutan. Sekaan oliiviöljyä ja mausteita (mm. mustapippuria ja tinjamia).

Välipala klo 15-16: Valmiita hedelmä/marjasoseita, jugurtti soseita tai vaihtoehtoisesti esim. Banaania tai avokadoa muussattuna + maitoa reilu 100 ml.

Päivällinen klo 17-18 : Jotain lihaa/kalaa/kanaa valmiista purkista tai pussista + maitoa reilu 100 ml. Lohipastaa olen tehnyt myös itse ja se on maistunut meillä hyvin.

Iltapala klo 20.00: puuro samalla tavalla valmistettuna kuin aamullakin + maitoa reilu 100 ml. Jos puuro tuntuu liian "tatinalta" heitämme sekaan vielä hedelmäsosetta tai esim tuoreita marjoja.

Silloin tällöin ruokailujen ohessa annan vettä nokkamukista tarpeen mukaan. Vesi maistuu oikein hyvin. Kuvassakin näkyvää Stokke Stepsin syöttötuolia voin lämpimästi suositella, yksi ehdottomasti parhaista vauvavuoden hankinnoista.

Kivoja ruokailuhetkiä kaikille!



28.12.17

Mikä muuttui vauvan tulon jälkeen elämässä?

Olin varautunut vauvan tuloon mielestäni aika hyvin. Luin ja perehdyin aiheeseen, joka ei aikaisemmin ollut minulle mitenkään tuttua tai kiinnostanut minua erityisesti. En myöskään juuri odottanut tai erityisesti pelännyt mitään, asennoiduin niin, että otan vastaan kaiken mitä tulee. Mietin, että jos vauva-arki tulee olemaan hirveän vaikeaa, en voi sitä nyt etukäteen surra, vaan katsotaan asiaa sitten kun vauva pn ulkona, että millainen tapaus sieltä meidän elämäämme tupsahti. Meille tuli helppo vauva ja olenkin tästä erityisen kiitollinen.

Tietyllä tapaa meillä ei juuri hirveästi ole arki muutunut hirveästi vauvan tulon myötä. Toisaalta koko elämä on muuttunut kun nyt perheessämme on yksi ihana pieni poika lisää, joka on itselle niin äärettömän tärkeä. Ja onhan tässä elämän prioriteetit menneet aivan uusiksi, tuo pieni E on ehdottomasti se kaikkein tärkein ja hänen hyvinvointinsa eteen olen valmis tekemään vaikka mitä. Mutta se perus arki ei mielestäni ole juurikaan muuttunut, paitsi en tietenkään käy töissä (mikä on kyllä iso muutos). Pyrin kuitenkin pitämään itseäni työelämässä tietyllä tapaa mukana koulutuksien, kurssien ja MIBin toiminnan muodossa. Teen myös silloin tällöin miehelleni muutamia työjuttuja. Ehkä tässä äitiyslomalla on tietyllä tapaa alkanut vähän selkiytymään enemmän myös se, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä lisää työkseni. Myös omat vahvuudet ovat selkiytyneet.

Voin yhä lähteä vaikka yksin tai kavereiden kanssa kaupungille, harrastuksiin tai syömään. Mieheni tai innokkaat hoitajat kyllä katsovat pikkuista. Voin jumppailla kotona ja pitää myös itsestäni huolta. Joten ei huolta, ehdit yhä käymään suihkussa ja kampaamaan hiuksesi vaikka lapsen saisitkin. Minua ainakin peloteltiin tällä, mutta kertakaan ei ole täytynyt suihkusta käynnistä tinkiä. Pääsemme myös halutessamme mieheni kanssa syömään kahdestaan jos niin haluamme. Meillä on hyvä tilanne, koska meillä on useita hoitajia joita voimme pyytää Pikku E:tä vahtimaan.

Kuitenkaan en voi normaaliin tapaan täyttää kalenteriani viikonloppu menoilla, koska haluan viettää viikonloppuisin aikaa myös koko perheen kanssa. Viikonloput ja etenkin aamut kun olemme kaikki sängyssä heräilemässä ovat aivan parhaita. Priorisoinkin menoja aika tarkkaan. Olen kuitenkin voinut lähteä tyttöjen laivareissulle joka oli sovittu jo ennen Pikku E:n syntymään. Yö erossa meni meiltä molemmilta erittäin hyvin. En kuitenkaan erityisemmin kaipaa öitä pois kotoa, koska saan tosiaan nukkua hyvin kotonakin.

Vauva on sulautunut meidän arkeemme ja elämäänne todella hyvin. Voimme lähteä yhä lähes kaikkialle ja ottaa Pikku E:n mukaan. Haluan kuitenkin aina pitää huolen, että pikkuisen rytmi ei häiriinny ja hän pääsee ajoissa nukkumaan. Ehkä enemmän kuitenkin nyt vietämme aikaa kotona, mutta se ei ole huono asia, koska meillä on suhteellisen uusi ihana koti, jossa puuhailtavaa kyllä vielä riittää. Ihana myös viettää miehen kanssa kahden keskistä aikaa kun Pikku E menee nukkumaan ja me saamme rauhassa nautiskella vaikka hyvästä viinistä.

Jos siis olet raskaana ja mietit muuttuko elämä täysin, niin älä murehdi. Vaikka tietyt asiat muutuvat, muutos ei ole pahasta vaan olosuhteet muuttuvat ja osaat suhtautua muutokseen varmasti. Jos vauva-aika tuleekin olemaan kaaosta, niin koita suhtautua siihen niin, että ei se loputtomiin kestä ja pyydä apua läheisiltäsi.

22.12.17

Maltalla koko perheen lomalla

Me tosiaan reissasimme Maltalle koko ison perheemme kanssa Lokakuussa. Lokakuu on oikein hyvä aika matkustaa Maltalle säiden puolesta. Kohteessa on lämmin sekä yöllä ja päivällä, mutta ilma ei ole liian kuuma. Tykästyimme kohteeseen ja olimmekin kaikki 15 henkeä Maltalla ensimmäistä kertaa. Mitään ihmeellistä maassa ei kuitenkaan mielestämme ole, mutta maa tarjoaa säänsä puolesta loistavat puitteet lomailuun, varsinkin Suomen kylmän kesän jälkeen.

Olimme vuokranneet perheellemme Villan Maltalta. Villa Sunny Side sijaitsi n. 20 km Valletasta pohjoiseen ja oli meille oikein hyvällä sijainnilla, koska kaipasimme lomalta vain aurinkoa ja lepoa rauhaisassa ympäristössä. Villallamme oli kaksi uima-allasta, toinen aikuisille ja toinen pienempi lapsille. Villaltamme oli hieman matkaa kauppaan, mutta usein kävelimme jollain kokoonpanolla kauppaan ja kaupasta hoitoi kauppakassien kuljetus ilmaiseksi takaisin, todella näppärää. Läheinen kylä "El Mellieha" on aika pieni, mutta muutamia kauppoja ravintoloita sieltä löytyy. Rannalle on myös matkaa, mutta me emme hiekkarantoja kaipailleet. Villa oli majoituskapasiteetiltaan täydellinen meille, ja jokaiselle "parille" löytyi oma rauhallinen makuuhuone, joissa lähes kaikissa oli myös oma wc+suihku. Vauvan kanssa oma Villa oli täydellinen ratkaisu, koska kaikki oli lähellä ja talossa oli kunnon jääkaapit ja ruokien lämmitysmahdollisuudet. Vauvan sai myös aina sisälle päiväunille ja samaan aikaan sait itse ottaa aurinkoa altaalla.

Maltalla on vasemmanpuoleinen liikenne, joten omaa autoa emme vuokranneet. Kun lähdimme päiväreisulle hiljaiseen kaupunkiin ja Vallettaan, järjesti villan emäntä meille kuskin ja auton. Liikenne muutenkin maassa on aika kaoottista ja tiet huonoja, kyydissä olokin oli jo aika hurjaa. Onneksi meillä oli vauvalle kaukalo mukana ja saimme vauvaa siinä turvallisesti kuljetettua. Valletta oli ihan kivanoloinen kaupunki, meille vain sattui todella kuuma päivä, ja kapeilla kujilla sai hikoilla ihan kunnolla. Otimme Valletasta myös vesitaxin Slieman puolelle, jossa oli ihan mukavat shoppailu mahdollisuudet.
Hiljainen kaupunki oli historiallinen ja sieltä oli upeat näkymät koko saarelle. Vietimme kaupungissa aikaa tunnin ja se riitti hyvin alueen tutkiskeluun. YOYO:t muuten olivat reissussa aivan ykköset. Tuolla mukulakivilläkin menivät erittäin sujuvasti eteenpäin.

Kävimme yhdellä aamupäivän retkellä myös veneellä Blue Laguunilla. Pikku E ei tälle reissulle tullut mukaan, vaan jöi mummun kanssa Villalle. Laguunilla oli ihanan turkoosia vettä, mutta aivan hirveästi turisteja. Kävimme myös hiljaisemmassa poukamassa uimassa. Merivesi oli lokakuussa todella lämmintä, joten oli ihanaa polsia meressä oikein kunnolla.

Mietimme loman jälkeen tulisimmeko tänne uudelleen ja totesimme, että tulisimme mikäli kaipaisimme takuuvarmaa aurinkoa loppusyksystä. Syyskuussa ja lokakuun alussa Maltalla on vielä varsin lämpimät säät. Päivisin n. 25 astetta ja öisin n. 20 astetta. Meiltä toki jäi monta paikkaa kiertämättä, koska useana päivänä halusimme vain nautiskella auringosta altaalla ja kokkailla sitten ruokaa illan hämärtyessä.

Meille tämä loma oli aivan ihana perheloma ja nautimme auringosta kaikki todella paljon. Nyt sitten seuraavaa lomamatkaa suunnittelemaan. Talviloma Leville on kuitenkin jo aivan nurkan takana, ihanaa!

Mimosaa aamulla auringon paisteessa

Hiljainen kaupunki ja YOYO:t tositoimissa

Ihana lämpö

Valletta Sliemasta kuvattuna

Matkalalla laguuneille

Turkoosia vettä


19.12.17

Äitiysloman parhaimpia asioita

Olen nauttinut tästä erityisestä ajanjaksosta elämässä sunnattomasti, jopa paljon enemmän kuin oletin. Suurin tekijä siihen on varmasti ollut helppo vauvamme, joka mahdollistaa sen, että voin tehdä asioita pikkuisen kanssa aika vapaasti.

Tässä kuitenkin listana asioita jotka nousevat ylitse muiden:

  • Hitaat aamut- meillä nukutaan yleensä 8-9 ja joskus pidempäänkin. Emme kiirehdi aamutoimille vaan aina kun mahdollista köllöttelemme sängyssä ja nautiskelemme. Viikonloppuisin tätä on ihana harrastaa koko perheen kanssa. Hitaisiin aamuihini kuuluu myös hyvä aamupala, Nespresso-kahvi sekä Aamulehti.
  • Uudet harrastukset- Etenkin äiti-vaujajumppa on ollut sekä äidin, että Pikku E:n mieleen. Jumpasta on myös löytynyt kivoja kavereita. Myös muskarista tykkäämme. Jatkammekin näitä harrastuksia myös ensi vuoden puolella. Myös Mothers in Business- toimintaan liittymistä voisi varmaan kutsua uudeksi harrastukseksi.
  • Runsas oleilu ulkona- Käymme viikottain monta kertaa vaunulenkeillä ja nämä toimivat itselle samalla liikuntana. En ole koskaan varmaan viettänyt näin paljon aikaa ulkona, ja sen kyllä huomaa yleisessä olotilassakin positiivisena asiana.
  • Lounaat ja kahvittelut kaupungilla- Normaalissa työarjessa en pääse lounaille keskustaan, joten tästä ollaan nautittu mahdollisuuksien mukaan. Minulla on lisäksi muutama kaveri äitiyslomalla, joten on kiva lounastella myös yhdessä.
  • Kippiksillä kiertely- En juuri koskaan ennen käynyt kirppiksillä. Nyt kun aikaa on enemmän niin on ihana kierrellä eri paikkoja ja tehdä huikeita löytöjä. Tulee aina niin hyvä mieli kun löydän jotain hyödyllistä halvalla. Olenkin kunnon kirppishaukka nykyisin.
  • Uudet ystävät- Äiti-vauva porukoista on löytynyt myös meille molemmille tosi kivoja tyyppejä. Ihanaa löytää samassa tilanteessa olevia saman henkisiä ihmisiä.
  • Kalenterin tyhjyys- Ennen raskauttani kalenterini oli aina täynnä. Päivät täynnä työmenoja ja viikonloput täynnä sitten kaikkia muita menoja. Nyt nautin siitä, että kalenterissani on paljon vähemmän merkintöjä. On enemmän tilaa extempore-menoille ja reissuille. Ahdistun, jos kalenterini alkaa näyttämään liian täydeltä. On myös ihanaa suunnitella reissuja, kun ei ole työarkea joka estäisi lomasuunnitelmia.
  • Kotoilu- Nyt on aikaa olla kunnolla kotona, joskus vietämme koko päivän kotona ja puuhastelen täällä sitten kaikenlaista. Kotoilupäivän jälkeen on sitten kiva taas lähteä ulkoilemaan ja puuhastelemaan kaikenlaista.

8.12.17

Helppo Butter Chicken resepti

Olen tätä tehnyt nyt meille illalliseksi kaksi kertaa ja maku vaan paranee. Olen mukaillut tätä WTD:n Natan ohjetta. Todella hyvää ja mausteista ruokaa joka maistuu yhtä hyvältä kun ravintolassa nautittuna. Kylkeen vain riisiä ja kaupan valmiit Naan-leivät ja nautiskelu voi alkaa. Kuvat valitettavasti puuttuu, koska ruoka on aina mennyt niin nopeasti parempiin suihin.

Tässä resepti:


  • 1 pkt broilerin fileeleikkeitä
  • 1 sipuli
  • 4 kynttä valkosipulia
  • 2 rkl + 2 rkl voita
  • 1 tlk (500g) paseerattua tomaattia
  • 3 cm palanen inkivääriä raastettuna
  • 1,5 tl garam masalaa
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 punainen chili
  • suolaa & pippuria
  • 3 dl kuohukermaa (huom, ei mitään kevytversioita)
  • riisiä ja naan-leipää kylkeen

  • Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko fileet isoiksi paloiksi, Paista fileet voissa ja nosta pois pannulta. Hienonna sipuli ja valkosipuli, kuullota voissa pannulla. Lisää pannulle tomaattikastike ja muut mausteet, anna kiehua kasaan noin 15 min verran miedolla lämmöllä. Lisää kerma, kuumenna ja tarjoile riisin kera.

    7.12.17

    Mitä syödä Göteborgissa?

    Ruotsin Roadtripin pääkohteenamme oli ihana Göteborg. Ihastuimme kaupunkiin täysin, ja etenkin meille herkkusuille kaupunki oli täydellinen valinta!

    Göteborgissa söimme erittäin hyvin. Kävimme kahdessa Michelin-tähden ravintolassa. Joista erityisesti Sjömagasinetin lounasbuffee jäi mieleeni. Niin ihania merenherkkuja pöydät täynnä.  Etenkin kesällä tämä oli täydellinen paikka lounaalle.
    Kaupunki on muutenkin tunnettu merenherkuistaan, joten suosittelen kaupunkia lämpimästi jos tykkäät tuoreesta kalasta ja katkaravuista. Taisin syödä kaupungissa parhaan ja isoimman katkarapuleipäni Heaven 23-nimisessä ravintolassa, josta on muuten hienot näköalat kaupunkiin. Göteborgia ei ole turhaan mainostettu kulinaristin suosikkikohteeksi.

    Kaupungista löytyy myös kalatuotteisiin erikoistunut kauppahalli Feskekôrka on rakennettu kirkkoa mukaillen. Täältä saisi ostettua myös kotiin kaikenlaisia merenherkkuja.

    Kaupunki on kuuluisa  myös korvapuusteistaan: Hagassa sijaitseva Cafe Husaren mainostaa omiaan maailman suurimpina. Ja valtavan isoja ne olivatkin. Meille riitti hyvin yksi korvapuusti, ja emme tainneet jaksaakkaan kokonaan syödä yhtä.

    Göteborgissa on myös Ruotsin parhaat hampurilaiset tarjolla. Kävimme testaamassa purilaiset "The Barn" nimisessä paikassa, ja voi että kun olivat hyviä. Tänne kannattaa varata pöytä hyvissä ajoin. Onneksi mahduimme tänne myös vaunujen kanssa. Henkilökunta oli kyllä täällä erityisen ystävällistä.

    The Barn ja ihana hampurilainen


    Sjömagesinetissa ja Pikku E kaukalossaan

    Sjömagasinet

    Heaven 23:sen iso katkarapuleipä











    5.12.17

    Roadtrip Ruotsissa vauvan kanssa

    Meillä tehtiin ensimmäinen Roadtrip vauvan kanssa Ruotsiin vauvan ollessa 2 kk. Teimme tuon matkan testimielessä tulevaisuuden matkoja varten. Mietimme, että testaamme ensin pienen vauvan kanssa matkustamista mahdollisimman kevyesti. Ruotsi valikoituikin tästä syystä kohteeksemme.



    Varasimme matkaan tasan viikon aikaa. Lähdimme perjantaina Turusta laivalla ja palasimme seuraavan viikon perjantaina laivalla Helsinkiin. Meillä oli tietenkin oma auto laivassa matkassa mukana. Kun saavuimme Tukholmaan lähdimme heti matkaan kohti Göteborgia, joka oli lopullinen määränpäämme länsi-rannikolla. Pysähdyimme matkan varrella monessa pikkukylässä, mm. Norrköpingissä ja Linköpingissä. Välietapiksemme valitsimme Jönköpingin, josta olimme etukäteen varanneet meille hotellihuoneen. Tästä kylästä ei juuri kerrottavaa jää, onneksi oltiin siellä vain yksi yö. Muutenkin oli aika hiljaista Ruotsin kylissä tuohon heinäkuun loma-aikaan. Mietimme, että ovatko kaikki tosiaan pakanneet kassinsa ja lähteneet muualle lomille.
    Suosittelen ajamaan tuolta Vättern järven rantaa ja pysähtelemään siellä huikeilla näköala paikoilla. Gränna niminen kaupunki järven rannalla on myös todella idyllinen ja hyvä pysähtymispaikka. Tämä kaupunki on tunnettu polka-karkeistaan ja näitä myymälöitä löytääkin joka kulmasta.

    Koukkasimme ennen suuntaamista Göteborgiin, pienen kylän nimeltään "Ullared" kautta. Syy miksi tänne suuntasimme on Gekås Ullared-niminen kyläkauppa. Aika hurja paikka, ja ihan hirveän iso rakennus keskellä maaseutua. Paikasta jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat. Olihan siellä halpoja tarjouksia, mutta en tiedä menisinkö sinne enää toista kertaa. Ehkä jos olisin ohikulkumatkalla, niin saattaisin pysähtyä. Miestä en varmaan paikkaan enää saisi.

    Göteborgissa vietimme kolme yötä. Kaupunki valloitti meidät kaikki. Paljon sympaattisempi kuin Tukholma, mutta silti paljon nähtävää. Kaupunki on myös hyvin kompakti ja helposti kierrettävissä kävellen. Myös autolla oli kaupungissa helppo liikkua. Pikku E viihtyi myös matkassa hyvin mukana ja meillä olikin aivan ihanat kolme aurinkoista päivää kaupungissa. Päätimme, että tulemme tänne ehdottomasti uudelleen kun Pikku E:kin kasvaa ja pääsee esim. huvittelemaan Ruotsin suurimpaan huvipuistoon Lisebergiin. Kävimme kaupungissa tutustumassa myös Volvo-museoon, joka oli oikein kiva kokemus, vaikka en mikään kyseisen automerkin fani olekkaan.
    Göteborg on myös kulinaristille hyvä lomapaikka, kirjoittelenkin oman postauksen kaupungista löytyvistä herkuista.

    Pikku E oli äärettömän kiltisti aina ravintoloissa ja saimme hyvin nautittua herkuista. Hän nukkui lähes aina tyytyväisenä vaunuissaan. Olimme varanneet ravintolat etukäteen niihin aikoihin kun tiesimme hänen nukkuvan. Tämä ajoitus sujuikin nappiin. Tässäkin on kätevää, että vauvalla on säännöllinen rytmi, näin menoja on helpompi ajoittaa. Olimme vielä reissun aikaan pelkästään rintaruokinnalla, joten ruoka kulki aina mukana. Hotellissa Pikku E nukkui joko vaunukopassaan tai sitten hotellin matkasängyssä. Pyrimme myös matkan aikana noudattamaan jo vauvalle muodostunutta rytmiä. Näin matka ei häirinnyt noemaalia rytmiä, vaan sama päivärytmi jatkuin kotiin palatessa. Myös matkalla Pikku E nukkui yöt oikein hyvin ja saimmekin näi nauttia lomasta kunnolla.

    Matkamme sujui kaikinpuolin oikein loistavasti. Tukholmaan palasimme Vättern-järven pohjoispuolta. Ajoimme suoraan Tukholmaan ja vietimme siellä yhden yön ennen laivan lähtöä Helsinkiin.

     

    Plussat automatkailussa vauvan kanssa:

    • Kaikki tavarat ovat kokoajan lähellä
    • Autoon saa myön paljon tavaraa (ehkä vähän liikaakin)
    • Autossa on helppo imettää
    • Vauva nukkuu hyvin turvakaukalossaan ajon aikana (ainakin meillä)
    • Vaunut mahtuvat hyvin matkaan mukaan
    • Auto toimii matkan aikana hyvänä tukipaikkana
    • Voit liikkua paikasta toiseen täysin omien aikataulujesi mukaan

    Stokket olivat loistavat mukalakivillä kärrytellessä

    Vättern-järven näkymiä ihailemassa


    Göteborgissa Haga-kaupunginosassa päiväkahveilla

    Volvo-museossa











    Sisällön tarjoaa Blogger.
    Designed By Boutique-Website-Design